Diversey

Specific Solutions for Your Business

HOME

 

Viimeisimmät päivitykset

Maailman terveysjärjestö (WHO) julisti 11.6.2009 pandemian ohjatakseen uuden influenssaviruksen aiheuttaman epidemian torjuntaa. Pandemian julistaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että terveydenhuolto valmistautuu tunnistamaan uuden influenssaviruksen aiheuttamat sairastapaukset nopeasti ja varautuu hoitamaan potilaat turvallisesti. Pandemiaan siirtyminen kuvaa epidemian maantieteellistä leviämistä. WHO luokittelee pandemian vakavuudeltaan kohtalaiseksi. Taudinkuvat ovat teollisuusmaissa samanlaisia kuin vuosittaisessa kausi-influenssassa.

Uusi influenssa A(H1N1) tarttuu yskiessä ja aivastaessa tai hengitystie-eritteillä tahrautuneiden käsien välityksellä. Siten sairastumista voi ehkäistä hyvällä käsi- ja yskimishygienialla.

Tietoa H1N1-viruksesta

Liiketoiminnan jatkuvuus ja turvallisuus

Lintuinfluessa ja SARS osoittivat yrityksille majoitus-, matkustus-, ruokapalvelu- ja palveluliikesektoreilla, mitä vaikutuksia tämän kaltaisilla epidemioilla voi olla. Häiriöt ihmisten liikkuvuudessa vaikuttavat välittömästi liiketoimintaan. Yritykset haluavat huolehtia sekä asiakkaidensa että henkilökuntansa turvallisuudesta sekä turvata oman liiketoimintansa. Hotellien, ravintoloiden, lentokenttien, kuin myös koulujen, sairaaloiden ja muiden kiinteistöjen omistajien on tehtävä kaikki mahdollisesti toimenpiteet, jotta nämä ihmisten kokoontumispaikat ovat turvallisia.

lisätietoja

Mikä on Influenssa A (H1N1)?

Influenssa A (H1N1) on influenssa A-viruksen aiheuttama sikojen äkillinen hengitystieinfektio. Uusi Influenssa A (H1N1) -virus sisältää sian, linnun ja ihmisen Influenssa A (H1N1) -virus geenejä.

Lisää

Lääkitys

Influenssan hoidossa yleisesti käytetyt viruslääkkeet oseltamiviiri (Tamiflu) ja tsanamiviiri tehoavat nykytiedon mukaan uuteen influenssa A(H1N1) -virukseen.

Lisää

Influenssan leviäminen ihmisten parissa

Virus tarttuu kuten muutkin influenssavirukset: yskiessä ja aivastaessa tai hengitystie-eritteillä tahriutuneiden käsien välityksellä.

Lisää

CUMULATIVE NUMBER OF LABORATORY -CONFIRMED CASES OF PANDEMIC (H1N1) 2009